Tulosta tämä sivu

Uusi keksintö avaa värien maailman punavihersokeille - mullistavat silmälasit herättävät suuria tunteita

19 tammi 2017
Kuten monet muutkin hyvät keksinnöt, myös EnChroma-lasien apu punavihersokeille keksittiin vahingossa. Lasien kehittäjä Don McPherson oli pelaamassa frisbeegolfia punavihersokean ystävänsä kanssa. McPhersonilla oli silmillään suojana lasit, jotka hän oli kehittänyt avuksi kirurgeille.
Lasit näyttivät niin hienoilta, että Donin ystävä pyysi saada kokeilla niitä. Laseilla hän näki yllättäen värejä, joita ei ollut ikinä ennen nähnyt. Tästä innostuneena McPherson alkoi selvittää, kuinka värisokeat ihmiset voisivat nähdä värit paremmin. Kansallisen terveysinstituutin (National Institute of Health) tukemana alkoi kehitystyö, ja seitsemän vuotta myöhemmin syntyi yritys nimeltä EnChroma.
 
Luontokuvaaja Asko Ristolainen kertoo tutustumisestaan värien upeaan maailmaan Retkipaikka- sivustolla.
-Punavihersokeana luontokuvaajana ja innokkaana retkeilijänä kirjoitin viime talvena Tervastulia-blogiini artikkelin ”Punavihersokeus ja valokuvaus- mahdoton yhtälö?” Tästä virisi blogini fb-sivulla innokas keskustelu, jossa joku keskustelijoista kysyi, olenko kuullut EnChroma-laseista. Olin kyllä kuullut, mutta en ollut asiaan sen kummemmin perehtynyt.
Luin laseista kaiken järkevän saatavilla olevan tiedon, ja kokemukset kuulostivat liian hyvältä ollakseen totta. Neljä viidestä punavihersokeasta näki laseilla värit lähes normaalisti.
Joskus värit näkyvät paremmin heti lasien laittamisen jälkeen, joskus silmien tottuminen vie 10–15 minuuttia. EnChroman sivuilla erityisesti painotettiin, että lasit eivät korjaa värinäköä, vaan auttavat ihmisiä näkemään värit paremmin.
Taustatietoa lukiessani opin myös, että myös punavihersokeustyyppejä on erilaisia. Tähänkin EnChroma on kehittänyt avun, ja erilaisilla linsseillä voidaan auttaa erilaisia värinäön puutteita.
 
Asko otti välittömästi yhteyttä EnChroma:an ja pyysi saada testattavaksi lasit. Vastaus oli myöntävä, ja he pyysivät ensiksi tekemään online-värisokeustestin heidän verkkosivuillaan. Testi antoi tuloksen ”Strong deutan”. Tämä tarkoittaa vahvaa punavihersokeustyyppiä, jossa muun muassa sininen ja violetti, vihreä ja harmaa voivat sekoittua tietyissä värisävyissä. Avuksi EnChroma ehdotti CX-25-tyyppisiä aurinkolaseja sekä CX-65-tyyppisiä laseja, jotka on kehitetty erityisesti tietokoneella tapahtuvaan valokuvien editointiin.
 
-Runsaan viikon odottelun jälkeen lasit saapuivat kuriirifirman tuomana. Sovimme EnChroman kanssa, että ensimmäiset reaktiot lasien laittamisesta kuvataan videolle, joten pyysin paikalle videokuvausta harrastavan ystäväni. Kuvauspaikaksi saimme Joensuun kasvitieteellisen puutarhan Botanian, jossa on piha-alueiden lisäksi sisällä suuri trooppinen puutarha, Asko muistelee.
-Vaikka olin valmistautunut Youtube-videoita katselemalla lasien tuomaan tunnereaktioon, se yllätti silti. Ensin kaikki näytti oksettavan punaiselta, sitten sininen alkoi näyttää sinisemmältä kuin ennen. Muutaman minuutin päästä alkoivat vihreät puut näyttää erilaisilta ja ruohokin sai uusia sävyjä. Se oli tunteikas hetki. En osannut sanoa mitään ja nieleskelin liikutusta. Kuinka kaunis oli maailma! 35 vuoden jälkeen eteeni avautui kokonaan uusi väripaletti, josta en ollut osannut aikaisemmin edes kuvitella.
 
Oheisesta EnChroman julkaisemasta videosta on nähtävissä useita tunteellisiä hetkiä, kun värisokeat ensimmäistä kertaa näkevät kaikki värisävyt uusin silmin.  
Punavihersokealla silmän värejä erottelevat tappisolut ovat viallisia, jolloin keltainen ja vihreä valontaajuus menevät liikaa päällekkäin. Tästä johtuen silmä ei pysty erottelemaan kaikkia värejä. EnChroma-lasien toimintaperiaate on suodattaa tietyt valontaajuudet pois, jolloin silmä pystyy erottelemaan värit paremmin.
 
Tällä hetkellä EnChroma-laseja myy vain valmistaja itse oman verkkokauppansa kautta. Veroineen ja postikuluineen lasien hinta vaihtelee mallista riippuen 500 euron molemmin puolin. Mikäli lasit eivät auta, niillä on 60 päivän palautusoikeus. 
 
Lisää tietoa ja videoita löytyy osoitteesta www.enchroma.com
 
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)