Tulosta tämä sivu

Rauhanmarssi Berliinistä Syyriaan - satojen ihmisten kulkue aikoo kävellä 1800km rauhan puolesta

09 tammi 2017
Rauhanaktivistitit yli rajojen 

Berliinistä on lähtenyt ennen vuodenvaihdetta noin kolmensadan ihmisen kulkue jalan kohti Syyriaa. Heidän tavoitteenaan on osoittaa kunnioitusta jo pitkään jatkuneesta hävityksestä kärsiville Aleppon asukaille ja inhimillisellä interventiolla saada sotatoimet alueella loppumaan. Kulkueen nimenä on The Civil March for Aleppo eli Siviilimarssi Aleppon puolesta, ja mukana on ihan tavallisia maailman nykytilasta huolestuneita ihmisiä. Välittämättä kylmän sateisesta säästä he lähtivät matkaan mukanaan valkoiset liput rauhan merkiksi.

Tapahtuman järjestäjien tavoitteena on saada kulkue etenemään noin 20 km päivässä ja koko matka tulee viemään noin kolme ja puoli kuukautta. Kulkueen on määrä matkata jalan läpi Saksan, Tsekin, Itävallan, Slovenian, Kroatian, Macedonian, Kreikan ja Turkin valtioiden, päätyen lopulta Syyrian rajalle ja toivottavasti Aleppoon saakka, jos vain paikallinen tilanne sen sallii. Matkalle rauhan puolesta voi liittyä mukaan myös välietapeilta. Kulkijoilla on mukanaan majoittumisvarustus ja ruokaa. 
Kulkueen tarkoitus on herättää huomiota Syyrian jatkuvasti pahenevasta epäinhimillisestä tilanteesta sekä aikaansaada ja tukea rauhanneuvotteluja. FinlandiaTV seuraa kulkueen etenemistä sitä mukaa, kun saamme lisätietoa matkan etenemisestä.
 
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)